Seisake.net Palaute
 

Artikkelit » Sm4

Vuonna 1997 järjestettiin jopa Euroopan laajuinen tarjouskilpailu, jonka perusteella sitten tilattiin FiatFerroviarilta 10 kaupunkijunaa Helsingin lähiliikenteeseen. Junat valmisti espanjalainen CAF alihankintana. Helsingin lähiliikenteeseen ilmestyi sitten viimeinkin vuonna 1999 uutta kalustoa parinkymmenen vuoden jälkeen, aikaisempien Sm1- ja Sm2-junien avuksi. Suurin syy Sm4:n hankintaan lieni se, että Tikkurilan kaupunkirata oli valmistunut ja Leppävaaran kaupunkirataa oltiin rakentamassa, joten lisäkalustolle oli tarvetta.

Sm4, jota on kutsuttu yleisestikin 'kaupunkijunaksi', koostuu, kuten Samitkin, kahdesta kiinteästi toisiinsa liitetystä vaunusta. Kummassakin vaunussa on moottori ja virroitin. Puput (lempinimi), on varustettu Scharfenberg -automaattikytkimillä, joissa kulkevat niin paineilmat kuin sähkötkin. Pupuja ei voi kytkeä Sameihin, sillä kytkimet ovat eri korkeudella.

Koska Sm4 -junia on vain tuo 10 kappaletta, niillä ajetaan yleensä yksin tai kaksin (2- tai 4-vaunua). VR on kuitenkin tilannut vaunuja 20 lisää, johtuen muun muassa Lahden tulevan oikoradan kalustotarpeista. Alkuperäiseen tilaukseen kuulunut 40 junan lisäoptiosta on siis jäljellä vieläkin 20... Mutta tuskin niitä 30 enempää tilataan, tosin ei sitä koskaan tiedä... Nykyään Sm4:sia käytetään lähinnä pääradalla, K-, P- ja I-junissa, mutta vuodesta 2002 myös Vantaankosken radalla ja rantaradalla, M- ja A-junissa.

Lähellä 2000-lukua tilatut moottorijunat ovat luonnollisesti myös modernimpia ja kehittyneempiä. Yhtenä hyvänä asiana mainittakoon, että junat ovat ympäristöystävällisempiä kuin samit. Ne nimittäin syöttävät jarrutusenergian takaisin sähköverkkoon seuraavan junan käytettäväksi. Se tuo säästöä 30%! Junien matkustamoissa on myös valvontakamerat parantamassa turvallisuutta, sekä näytöt, josta voi mm. seurata pysäkkejä ja lipunmyyntivaunun sijaintia.

Matkustajan kannalta Sm4:t ovat tuoneet monia parannuksia. Matalan lattian ansiosta sisään pääsee helposti lastenvaunujen ja pyörätuolin kanssa. Vaunuparin kummankin vaunun ohjaamoa lähinnä olevissa eteisissä on myös polkupyörätelineitä. Eteiset ovat tilavia, joten kaikissa niissä voi kuljettaa lastenvaunuja. Matkustustiloja on niin ylempänä kuin alempanakin. Näin esimerkiksi vanhus pääsee junaan ja junasta pois nousematta yhtäkäänn rappusta. Paikkoja yhdessä yksikössä on 184 + 8 läppäistuinta.