Seisake.net Palaute
 

Blogi » 04.01.2009

Vuodenvaihteen näkymiä

Juhana Hietaranta

Kuva Seisakkeen ylläpito toivottaa oikein hyvää ja bongausrikasta vuotta 2009! Samaan hengenvetoon täytyykin sitten todeta, että omalta osaltamme alkuvuosi tulee olemaan varsin vähäbongauksinen, koska koulukiireet alkavat saavuttaa huippunsa kevään ylioppilaskirjoitusten ja muiden abiturienttikuvioiden takia. Tämä tulee varmasti näkymään Seisakkeen päivitystiheydessä, mistä pahoittelut jo näin etukäteen. Nyt kuitenkin aloitetaan tämän vuoden päivitykset muutaman tuorreehkon kuvan kera.

Säiliöjunakuvat on otettu uudenvuodenaattona. T2092:n kuvaaminen onnistuikin sitten muistuttamaan hyvin siitä, ettei saa lannistua, vaikka bongaukset eivät aina menisikään ihan nappiin. Tuona aamuna olin nimittäin ollut aluksi Saunakalliossa, toiveena kuvata liikennettä Wärtsilän teollisuusraiteella. Paikallaoloaikanani ei mitään elämää teollisuusraiteella kuitenkaan näkynyt, joten päätin sitten lähteä varmempia junia kuvailemaan. Suunnaksi otin Haarajoen seudun oikoradan varrella. Siellä tiedossani oli pari hyvää, jo kokeiltua kuvauspaikkaa, ja Mäntsälän puolella, Arolassa kruisaillessani muutama uusi kuvakulmakin löytyi. Parkkeerasin auton yhteen kuvauspaikkaan, ja katsahdin graafisesta aikataulusta seuraavia junia. Huomasin iloisesti yllättyen, että säiliöjuna T2092 tulisi kohtapuoleen. Päätin kuitenkin tällä kertaa hurauttaa Linjatien sillalle, joka oli jo kertaalleen hyväksi havaittu bongauspaikka.

Juuri kun olin pysäyttänyt auton sopivaan paikkaan, kuului jyrinää. Ei tarvittu paljoakaan mielikuvitusta, että tajusi äänen tulevan ohi kolistelevasta T2092:sta, josta tuskin enää ehtisin kuvaamaan edes viimeistä vaunua. Niinpä jäin autoon ja katsahdin grafiikkaa uudelleen. No niinpä tietysti, juna kulki ihan viivallaan, mutta itse olin lukenut aikataulua huolimattomasti. Hiukan alkoi harmittamaan moinen moka. Sen kummempia miettimättä rykäisin auton käyntiin, tein uukkarin ja lähdin ajelemaan kohti Keravaa, tarkoituksena kun oli käydä syömässä ja jatkaa sitten kuvailuita siellä päin.

Vanhaa Lahdentietä ajellessani katsahdin auton kelloa, joka näytti kutakuinkin 11:10. Pyttyjunan aikataulunmukainen aika Keravalla oli 11:22, sen muistin katsoneeni (tällä kertaa tarkasti) aikataulusta. Samassa tajusin, että sitähän ehtisi vielä Kerava-Sköldvik -radan varteen kuvaamaan tuon kertaalleen missatun junan, ja vieläpä ihan nopeusrajoituksien mukaan ajellen. Martinkyläntien tasoristeys ainakin olisi ihan hyvä ja tuttu paikka kuvaamiseen. Kai sieltä joitain uusiakin kuvakulmia löytyisi. Käännyin Ahjon kohdilla Talman kautta Nikkilään menevälle tielle.

Talmassa ajellessani tuli kuitenkin mieleen, että kivempihan sitä olisi kuvata juna jossain uudessa paikassa. Järki tosin sanoi, että kannattaisi pelata varman päälle, ja mennä suosiolla tuttuun paikkaan, eikä lähteä arpomaan tuurilla mitään uutta paikkaa, ja samalla missata junaa uudelleen. Jokin kumma bongarinvaisto kuitenkin sai laittamaan suuntavilkun päälle, ja käännyin jollekin umpitiemerkillä varustetulle sivutielle. Tiesin sentään, että rata kulkisi muutaman sadan metrin päässä, joten tietä pitkin olisi pakko päästä sen varteen.

No niinhän sitä pääsikin, pääsi radan ylikin. Parkkeerasin auton tasoristeyksen kupeeseen ja hyppäsin ulos kameran kanssa. Kaukaisuudessa kuului jyrinää, jonka arvasin heti olevan T2092:n tekosia. Tasoristeys oli kuitenkin ihan hiljaa, joten vielä olisi hetki aikaa. Etenin pellon laitaa kulkevaa tietä pitkin puolijuoksua, ja samalla hoksasin, että pitkälle pyttyjunalle tekisi kyllä oikeutta enemmän sivusta otettu kuva. Sopivaa pellonojan reunaa seuraten hölköttelin kauemmas radasta jyrinän voimistuessa. Jostain kauempaa kuului jo tasoristeyskellon ääni. Nyt alkoi kuvauspaikkakin olla sentään ainakin kohtuullinen, jos ei jopa hyvä. Samassa rupesi läheisempi tasoristeyskin hälyttämään ja jyrinä kuului yhä selvemmin.

Useampi ruutu tuli junasta räpsäistyä, ja voittajatunne valtasi mielen. Eipähän jäänytkään juna kuvaamatta! Siitä toki oli kiittäminen tavarajunan verkkaisuutta ja rautatien tekemää Keravan koukkausta, mutta yhtä kaikki, nyt saattoi lähteä syömään hyvillä mielin. Muutamia muitakin paikkoja tuli katsastettua ja jokunen kuva alkuiltapäivästä vielä näpättyä. Tänne Seisakkeelle lisäilin kuvan alkuperäisväreissä olevasta Sm2:sta, jotka tänä punavalkoaikakautena näyttävät jotenkin entistä komeammilta. Lisäksi pari kuvaa löytyy myös toisesta pyttyjunasta (T2095), kuvauspaikkana tällä kertaa Keravan kolmioraide.

Kaksi muuta tänään lisättyä kuvaa ovatkin sitten ihan muusta aiheesta. Ne ovat ajankohtaiskuvia (otettu 2.1.) Helsingin metrosta, eivätkä muuten ihan jokapäiväisiä näkymiä olekaan! Kuviin ovat päässeet mainokseton metroasema sekä metrovaunu, jossa mainosten sijasta täytyy (tai saa) tuijottaa junan mainiota designia. Syy tähän mainoksettomuuten selvisi jopa tämän päivän Hesarista: mainosfirman vaihdos. Clear Channel oli kerännyt omat mainoksensa pois ja JCDecaux ei ollut vielä laittanut omiaan tilalle. Sama ilmiö on näkynyt myös raitiovaunuissa, joiden vihreää väriä on viime päivinä saanut katsella aiempaa enemmän. Tilanne normalisoitunee vähitelen lähiaikoina.

» Katso tänään lisätyt kuvat!

© Juhana Hietaranta, julkaistu 04.01.2009 12:10

Kommentit

Kommentoi!
Nimi

Kommentti

Syötä alla olevaan kenttään numeroina luku kaksitoista (mainosbottien esto)


« Blogisivulle

Seisake.net © Juhana Hietaranta ja Santeri Laurila 2002-2017 - Info ja palaute