Seisake.net Palaute
 

Blogi » 30.09.2008

Poistuvaa bongaamassa

Juhana Hietaranta

Kuva Kuten Seisakkeen päivitystahdista on viimeaikoina valitettavasti saanut huomata, on ylläpidolla ollut joutilas aika melkoisen vähissä. Muun muassa syksyn ylioppilaskirjoitukset ja niihin lukemisen kanssa samanaikainen koulussakäynti ovat verottaneet vuorokauden tunteja enemmän kuin laki sallii. Nyt kuitenkin pahin kiire alkaa toistaiseksi hellittää, mikä toivottavasti tulee näkymään myös Seisakkeen päivitystahdin normalisoitumisena. Muun muassa metron kesäisestä poikkeusliikenteestä otettuja kuvia on lähiaikoina luvassa. Nyt kuitenkin julistamme päivitystauon päättyneeksi muutaman tuoreen kuvan kera.

Tänään nimittäin ehdin ensimmäistä kertaa koko syyskuun aikana ulkoiluttamaan kameraa radan varressa useamman tunnin ajan. Kuvattavaksi valikoitui muutama kohde, joita ei kohta enää voi kuvata. Vaikka ne kaikki ovat moneen kertaan Seisakkeella nähtyjä, toivoakseni tämän päivän kuvat tarjoavat silti jotain tuoreen erilaista katseltavaa.

Rastilan ja Vuosaaren välillä räiskin kuvia vielä peruskorjaamattomista M100-metrojunista. Puoli kahden molemmin puolin kolme perättäistä Vuosaareen menevää vuoroa olivat bongaamisen kannalta juuri sopivasti näitä 100-sarjalaisia, jotka eivät Otanmäen korjausreissua vielä ole ehtineet tehdä. Niinpä sain helposti tallennettua kattavasti Helsingin metron tällä hetkellä uhanalaisimpia kuvauskohteita.

Metrolla huristelin sitten Kamppiin, jossa siirryin ripein askelin Länsisatamaan johtavan raiteen varrelle. Satamarataa kolkutteleva Pasilan kutospäivystäjän iltavuoro oli kiikarissa tuolloin, kello kun oli vähän yli 14. Asetuin tällä kertaa Marian sairaalan kupeeseen odottelemaan ja kuvaa suunnittelemaan. Pilveen menneen auringon myötä kovasti latistuneet kontrastit pakottivat vaihtamaan kuvaussuunnitelmaa, joskin korvaava sommitelma löytyi melko nopsasti. Enää puuttui se juna.

Lähemmäs 40 minuttia siinä odotellessa vierähti, ja lähellä oli, ettei käynyt sitä perinteistä. Olin nimittäin juuri lähdössä pois, kun teräksistä kirskunaa alkoi kantautua läheisestä kaarteesta. Ja räps, kuvat tuli otettua. Hyvillä mielin suuntasin vielä kohti Pasilaa, josta löysin radio-ohjaushankkeen protoveturin, Dv12 2710:n, alaratapihalla seisoskelemasta. Jonkin verran sen ympärillä parveli ihmisiä, arvatenkin radio-ohjaushankkeeseen liittyen. Deeverin lisäksi mahdutin samaan kuvaan vielä viimeisiä kuukausia kukoistavaa alaratapihaa ja ristikkosiltaa ajelevan, poistuvaa punakeltaista väritystä edustavan (saneeraamattoman) Sm2:n.

Muutama edustaja päivän kuvasadosta on nyt sitten katsottavissa kuvaosiossa:

» Katso tänään lisätyt kuvat!

© Juhana Hietaranta, julkaistu 30.09.2008 22:41

Kommentit

Kommentoi!
Nimi

Kommentti

Syötä alla olevaan kenttään numeroina luku kaksitoista (mainosbottien esto)


« Blogisivulle

Seisake.net © Juhana Hietaranta ja Santeri Laurila 2002-2017 - Info ja palaute