Seisake.net Palaute
 

Blogi » 10.06.2007

Hellettä ja hymyä

Juhana Hietaranta

Kuva Helsinkiläinen konduktööri ja kovan luokan rautatieharrastaja Lari Nylund juhli eilen 30-vuotissyntymäpäiviään. Mikäpä sopisikaan juhlimiseen sen paremmin kuin tilausjuna. Pitkän valmistelun tuloksena oli eilisaamuna Haapamäen museorautatieyhdistyksen Dr13 2343:n aika nykäistä letka sinisiä museovaunuja liikkeelle Helsingin asemalta. Päivän reitti kulki useiden kuvauspysähdysten tauottamana aluksi Turun satamaan, sieltä takaisin Karjaalle ja edelleen Hyvinkäälle, jonne matka 13 tunnin reissaamisen jälkeen päättyi.

Junassa oli noin 130 matkustajaa, joista suuri osa oli rautatieharrastajia. Aurinkoinen ja helteinen sää helli matkustajia, joskin helliminen tahtoi välillä unohtua vaunujen sisälämpötilan kohottua reilusti 30 asteen paremmalle puolelle. Siitä huolimatta tunnelma säilyi aamusta iltaan iloisena, ja tyytyväisiä ilmeitä näkyi niin päivänsankarin, junahenkilökunnan kuin matkustajienkin naamoilla.

Juna keräsi päivän mittaan myös runsaasti huomiota ulkopuolisilta. Hajalan vanhalla asemalla oli paljon kyläläisiä todistamassa harvinaista tapahtumaa - matkustajajunan pysähdystä Hajalassa. Salossa viereiselle raiteelle pysähtyneen Pendolinon kuljettaja säntäsi oikopäätä Dr13:ta ohjaamoon muistelemaan vanhaa työkaluaan. Paimiossa ohi ajaneen junan kuljettaja huikkasi kommentit museojunasta linjaradion välityksellä: "Teil on hiano peli!" Karjaan ja Hyvinkään välisellä rataosalla pelkkiin tavarajuniin tottuneet radanvarren asukkaat ja kulkijat katsoivat ihmeissään radalla kulkevaa matkustajajunaa.

Kuvat-osiossa on nyt parikymmentä kuvaa eiliseltä kesäiseltä museojuna-ajelulta. Näihin kuviin ja näihin hienoihin tunnelmiin tällä kertaa - ja vielä onnittelut ja kiitokset hienosta ajelusta Larille!

» Katso tänään lisätyt kuvat!

© Juhana Hietaranta, julkaistu 10.06.2007 23:36

Kommentit

Olli Aalto (11.07.2007 20:06)

Kommentoi!
Nimi

Kommentti

Syötä alla olevaan kenttään numeroina luku kaksitoista (mainosbottien esto)


« Blogisivulle

Seisake.net © Juhana Hietaranta ja Santeri Laurila 2002-2017 - Info ja palaute