Seisake.net Palaute
 

Blogi » 25.05.2007

Kevään kuvia

Juhana Hietaranta

Aika on taas mennyt juoksemalla eteenpäin, kohtahan tässä on ihan virallisestikin kesä!

Kesän myötä raideliikennerintamalla tapahtuu yhtä sun toista. Esimerkiksi metrossa alkaa poikkeusliikenne, sillä Kulosaaren sillan peruskorjauksen vuoksi pohjoinen raide on poissa käytöstä kesäkuun alusta elokuun alkuun saakka. VR tarjoaa taas kesälomamatkailuun LomaPassia, jolla voi matkustaa kolmena päivänä varsin edullisesti. Lähiliikenteessä aloittaa G-juna Saunakallioon, ja Z-junatarjonta paranee huomattavasti. Ihan näin muutaman esimerkin mainitakseni.

Metron 25-vuotisjuhlavuotta juhlitaan muuten monin tavoin. Metroasemilla on kolme, ja junissa 20 erilaista mainosta, joissa on niin vanhoja kuin uusia metrokuvia. Mainokset mainostavat Metro 25 V -näyttelyä, joka on avoinna syyskuun loppuun saakka Päivälehden museossa, Ludviginkadulla Helsingissä.

Mutta jos palataan vielä ajassa hiukkasen taaksepäin. Selailin tässä keväällä ottamiani kuvia ja päädyin laittamaan muutaman niistä tännekin. Kuvissa on erilaista kalustoa keväisessä ympäristössä eri puolilta Etelä-Suomea.

» Katso tänään lisätyt kuvat!

© Juhana Hietaranta, julkaistu 25.05.2007 23:06

Kommentit

Kommentoi!
Nimi

Kommentti

Syötä alla olevaan kenttään numeroina luku kaksitoista (mainosbottien esto)


« Blogisivulle

Seisake.net © Juhana Hietaranta ja Santeri Laurila 2002-2017 - Info ja palaute