Seisake.net Palaute
 

Blogi » 18.02.2007

Tukholman tunnelmia

Juhana Hietaranta ja Santeri Laurila

KuvaSeisakkeen ylläpito vietti viime viikon torstaina muutaman tunnin Tukholmassa. Tuskin on kovin yllättävää, että suurin osa ajasta meni raideliikennettä kuvaillen. Tämä blogikirjoitus kertoo hiukan siitä, mitä näimme Tukholmassa, ja miltä se helsinkiläisharrastajan silmin näytti.

Ensimmäiset junanvaunut näimmekin jo satamaan saapuneen Silja Simphonyn ikkunoista. Nordwaggon-vaunuja, joita joskus on tullut Suomessakin nähtyä. Ja itse asiassa juuri niitä; Värtanin satamasta nimittäin lastataan junalauttoja, joita Suomen Turku vastaanottaa... Värtanin sataman ratapihaa saattoikin sitten nähdä heti lisää, kunhan vain astui satamaterminaalista ulos. Green Cargon Rc3-sähköveturi oli ratapihalla jonkin tavarajunan keulilla. Paitsi veturista, myös ratapihasta huomasi, että emme ole Suomessa. Sähköratapylväät ja -portaalit olivat väriltään vihreitä, 40 km/h:n nopeusrajoitusmerkki oli keltapohjainen ja siinä oli molemmat numerot, vaihdelimput olivat eri mallia kuin täällä, ja kauempana häämötti ruotsalainen opastin, joka suomalaisittain näyttää joltakin raideopastimen sukulaiselta. Jarnvag.net -sivusto kertoo sen olevan "Huvuddvärgsignal", siis "pääkääpiöopastin", jossa yhdistyy "kääpiö-" ja pääopastin... Näitä opastimia tapaa ratapihoilla, ja opasteet saavat hieman erimerkityksen riippuen siitä, annetaanko opaste vaihtotyölle vai junalle.

Pienen kävelymatkan jälkeen satamaterminaalista päädyimme Gärdetin tunnelbana-asemalle. Olimme päättäneet ostaa 24-timmarskortin, jottei matkalipuista tarvitsisi huolehtia päivän mittaan sen enempää. Liikennelaitoksen lippukopin myyjältä tätä lippua ei kuitenkaan saanut, vaan hän neuvoi lipputoiveen kuultuaan menemään parin askeleen päässä olevalle Pressbyrån-kioskille. Ja sieltähän niitä sai. Koko päivän lippu maksoi alle 20-vuotiaalta 30 kruunua, siis noin 3,35 euroa. Pahvisessa lipussa, johon kioskimyyjä tulosti voimassaoloajan, oli myös magneettiraita, jota pääsikin sitten heti Gärdetin metroaseman portteihin kokeilemaan. Ei muuta kuin kortin vetäisy hahlon läpi ja portista sisään. Portien kautta kulkemiseen taisi kulua vähemmän aikaa kuin mitä Helsingissä matkakortin arvolipun ostava joutuu käyttämään lukijalaitteen kanssa... Ja pummitkin pysyvät poissa. Milloin saamme tällaiset portit Helsinkiinkin?

Laituritasolle päästyämme totesimme metroaseman laiturinäyttöjen olevan selkeitä. Tuli myös huomattua, että ne olivat kuvaajaystävällisiä; niistä sai onnistuneita kuvia paljon helpommin kuin vaikkapa Helsingin peruskorjattujen metrojen asemanäytöistä tai ratikkapysäkkien minuuttinäytöistä. Näyttötaulut kertoivat punaisen linjan Norsborgiin menevän junan tulevan muutaman minuutin kuluttua. Alempana vieri myös tieto sitä seuraavasta junasta; Röda linjenin Ropstenin haaralla vuoroväli oli tuolloin aamupäivällä 10 minuuttia. Kun uusinta tyyppiä, C20-sarjaa, oleva juna saapui asemalle, näyttö kertoi myös tiedon vaunumäärästä: "8 vagnar". Hyppäsimme kyytiin ja aloitimme metromatkan kohti Slussenia, Tukholman tunneliradan tyyliin vasemmanpuoleista liikennettä noudattaen. C20-metron tarjoama kyyti oli hiljaista ja melko ärhäkkää. Sisätilat olivat modernit ja valoisat, penkit olivat pehmustetut. Helsingin metron oranssien penkkien tuoman piristyksen puutetta yrittivät ehkä hitusen kompensoida kirkkaankeltaiset otetangot ja kahvat. Automaattikuulutusten ruotsin aksentista kyllä huomasi, että nyt ollaan ihan oikeasti Ruotsissa.

Eräs asia metrojunassa, johon ei voinut olla kiinnittämättä huomiota, oli ovet ja niiden käyttökulttuuri. Ovien yläpuolella oli koko oviaukon levyinen tarra, jossa kerrottiin turvaohjeita oviin liittyen. Suurinpiirtein suoraan suomennettuna ensimmäinen osa tarrasta kuului näin: "Onnettomuusriski ovien kanssa - Älä koskaan koske oviin, joita suljetaan. Kun näet, että ovia on alettu sulkea, älä koskaan tungeksi ulos tai sisään, sillä voit juuttua ja loukkaantua vakavasti. Jos joku jää väliin, vedä heti hätäjarrusta." Loppuosa tarrasta kertoikin sitten hätäjarrusta ja hätäpuhelimesta. Toisen puolen oven yläpuolella oli vastaavat ohjeet englanniksi. Oviaukkojen sivustoissa oli ovien hätäavauskahva käyttöohjeineen ja ukaaseineen. Oviaukon kohdalla katossa oli punainen vilkkuvalo, joka alkoi vilkkua kun ovet sulkeutuvat. Ovien alkaessa sulkeutua kuului myös äänimerkki. Vilkkaimmilla asemilla tämäkään ei vielä riittänyt, vaan kuljettaja kuulutti ennen ovien sulkeutumista vaikkapa näin: "Tåg mot Norsborg. Tag plats. Se upp för dörrarna. Dörrarna stängs." Taitaisivat kelvata amerikkalaisillekin nämä varoitukset... Ovet kyllä tuntuivat sulkeutuvan sen verran reippaasti, ettei sinne väliin ehkä oikeasti haluaisi kättään työntää. Tiedä sitten, pitäisikö Helsinkiinkin saada kovakouraisemmat ovet; tukholmalaiset eivät nimittäin ollenkaan yrittäneetkään rynniä sulkeutuvien ovien väliin!

Kun saavuimme Slusseniin, automaattikuulutus varoitti myös junan ja laiturin välisestä raosta: "Tänk på avståndet mellan vagn och platform när du stiger av." Tukholman raideverkon laajuuden huomioonottaen varsin hyvää asiakaspalvelua oli samaan syssyyn tulleet, automaattikuulutuksin kerrotut aseman vaihtoyhteydet. Slussenin tapauksessa muun muassa neuvottiin: "Byte till Saltsjöbanan". Slussenin asemalla oli neljä raidetta ja kaksi välilaituria. Saman välilaiturin eri puolilta menivät vihreän ja punaisen linjan junat samaan ilmansuuntaan, ja toiselta välilaiturilta taas toiseen suuntaan. Vaikka kuinka yritti pitää mielessä vasemmanpuoleisen liikenteen, tuntui, että junia vyöryi aina juuri eri raidetta ja eri suunnasta, kuin äkkiseltään olettaisi. Ja niitä junia muuten kyllä tuli; Slussenin tunnelbana-aseman kautta kun kulkee kahden metrolinjan runko-osuudet. Junia saapui ja lähti aivan yhtenään. Kieltämättä Helsingin metro kaikessa tunnelmallisuudessaan jää ainakin hektisyydessä kakkoseksi.

Asia, johon Helsingissä ei juuri tule kiinnittäneeksi huomiota, on metroasemien opasteet. Slussenissa tunsimmekin itsemme ihan oikeutetusti turisteiksi, kun yritimme löytää Saltsjöbananin lähtöpaikkaa aseman opasteiden avulla. Yhden pienen harharetken jälkeen kuitenkin saavuimme Saltsjöbananin junan lähtöpaikalle, sopivaan aikaan vieläpä; rahastaja oli juuri oviaukolla huikkaamassa lähtölupaa. Kuvat ehdimme kuitenkin vielä mainiosti ottaa. Junan jätettyä aseman taakseen kiskoille hyppäsi kaksi oranssiasuista roskienpoimijaa. Siistiä porukkaa nämä ruotsalaiset. Tai no, seuraavassa hetkessä olimme kyllä menossa hämäriä, töhrittyjä ja tarroin päällystettyjä kierreportaita ja käytäviä pitkin Slussenin liikennesolmun jonkin sillan alla, metrojen jyristellessä jossain alapuolella... Todellista underground-fiilistä!

Slussenista kävelimme Gamla Stanin suuntaan. Neli-, osittain jopa viisiraiteinen metrosilta oli koko ajan näkyvissämme, ja metroja meni sillankin yli kiitettävällä tiheydellä, ja parhaimmillaan vielä kolmekin yhtä aikaa. Muutamia askeleita saimme aina kuljettua eteenpäin, ja taas piti pysähtyä kuvaamaan. Uudemman sarjan C20-metrojen lisäksi sillalla kolisteli välillä pari vanhempaakin junaa; ainakin 1970-luvun alussa tehtyjä C6-sarjalaisia. Gamla Stanin metroasemalta palasimme vielä metrolla Slusseniin ottamaan muutamia kuvia, ja sitten taas metrolla takaisin. Gamla Stanissa kiertelimme hiukan kortteleita ja suuntasimme sitten kulkumme päärautatieasemalle.

Isossa asemahallissa oli varsin keskieurooppalainen fiilis, joka oli todella erilainen kuin Helsingistä. Yhteisiä piirteitä Helsingin ja Tukholman päärautatieasemien kesken oli vaikea löytää. Laiturialueella kävimme ottamassa muutaman kuvan X2000-suurnopeusjunista, kuuntelemassa eteläpään laituripolun varoituskellon varsin intensiivistä pirinää, katselemassa "pääkääpiöopasteita", ihmettelemässä erään kaukojunan hienoa sekarunkoa, jossa tuskin oli kahta samannäköistä vaunua, bongaamassa moderneja X60-lähijunia, tutkimassa laitureilla olevia "kulkutien tilausnappeja" ja niin edelleen... Kun kuvia oli räiskitty pääasemaltakin, lähdimme T-Centralenin metroasemalle, jossa tuli kuvattua myös Tukholman metron perinteistä kuljettajatyöskentelyä: tähystelyä ovien sulkemista varten ohjaamon sivuovelta.

Jäimme metrosta pois Östermalmstorgilla, kävimme syömässä perinteisen junabongausreissuruokamme, kebabin ranskalaisilla, jonka tilasimme nyt ensi kertaa ruotsiksi. Sen syötyämme menimme taas metroon ja ajelimme punaisella linjalla kohti Mörby centrumia, jääden pois Tekniska Högskolanin asemalla. Tuon aseman kohdalla sijaitsee nimittäin Stockholm Östra -asema, josta lähtee kapearaiteinen Roslagsbanan. Kapearaiteisella, tuohon aikaan hiljaisella asemalla oli jollain lailla varsin pienoisrautatiemainen tunnelma. Ratapihalla seisoskeli monta junaa, ja visiittimme aikana asemalta lähti ja sinne saapui yhdet junat. Kun lähdimme metrolla takaisin Östermalmstorgin suuntaan, pääsimme viimein myös vanhan C6-sarjan metrojunan kyytiin.

Loppuajan kiertelimmekin kortteleita Östermalmstorgin ympäristössä, ennen kuin palasimme metrolla Gärdetiin ja edelleen laivalle. Tukholman kuvakokoelmamme karttuivat kiitettävästi päivän aikana, mutta kävi selväksi, että Tukholman raideliikenteessä riittäisi kuvattavaa vaikka useamman viikon reissulle... Tämän tekemämme pikavisiitin kuvista osa on nyt nähtävillä junakuvaosiossa, var så goda:

» Katso tänään lisätyt kuvat!

© Juhana Hietaranta ja Santeri Laurila, julkaistu 18.02.2007 18:46

Kommentit

Miro Heinonen (20.07.2008 18:11)

Kommentoi!
Nimi

Kommentti

Syötä alla olevaan kenttään numeroina luku kaksitoista (mainosbottien esto)


« Blogisivulle

Seisake.net © Juhana Hietaranta ja Santeri Laurila 2002-2017 - Info ja palaute